Sivut

lauantai 2. toukokuuta 2015

Onnellinen ja kurainen!


Näin tänään kaupassa kaksi naista jotka olivat tulleet tallilta, mietin että kylläpä he olivat puhtaita! Itselläni ei tähän vuoden aikaan mitään asiaa julkisille paikoille tallireissun jälkeen!  Eli kuraa on... :D ja sitä karvaa!
Meidän pieni pihattotalli on siis hyvin vaatimaton, ei kenttää, ei lämpimiä sisätiloja hevosten hoitoon, ei lämmintä vettä... ei muitakaan hienouksia! Mutta koskaan en ole ollut yhtä onnellinen puuhaillessani tallilla, koska hevoseni on niin tyytyväinen eloonsa ja oloonsa!  :)
Hepoilla on n. 4 hehtaaria tarhaa, saavat heinää vapaasti ja niillä on pieni lauma, nyt kesän kynnyksellä tarhasta löytyy vihreääkin napsittavaksi, parhaat juomavedetkin löytyy lätäköistä ja ojista tarhassa. Eipä hevonen paljon muuta kaipaa. Vaikka sitä kuraa ja mutavelliä onkin, niin tarhassa on sora-alueet portin ja pihaton alueella, sekä heinäkatoksen ympärillä, niin ei niiden tarvitse mudassa seisoa. Ja suurin osa tarhasta on kuivaa kuitenkin.
On niin mahtavaa kun voin käydä joka päivä Miinan luona, tiedän ihan tasan tarkkaan mitä sille kuuluu. Ei ehkä helpointa hevosen pitoa, mutta hyvin palkitsevaa!

Alkuvuodesta joukkoon liittyi sh-irish cob risteytys Paddy, josta tulikin aika nopeasti Miinan sulhanen... :)
Kaikki kolme ovat kengättömiä.  Itse vuolen Miinan kaviot kerran viikossa, niin ne on helppo pitää lyhyenä ja kunnossa.
Miina on jo melkein kesäkarvassa,  joten sateella on laitettava loimea niskaan!


torstai 5. helmikuuta 2015

Olen ollut hyvin hyvin huono kirjoittamaan, vaikka tapahtumaa on ollut paljonkin! Ehkä juuri siksi...
Erin syntyi toukokuussa 2014 ja melkein heti sen jälkeen Miina muutti laitumelle 1,5 km päähän meiltä kotoa! Vähän sen jälkeen aloimme puuhaamaan Mirjan kanssa meille omaa pihattotallia siihen laitumelle johon hevoset sitten jäivät. Kaikenlaisten käänteiden jälkeen saimme pihaton ja hevosten asumuksen toimivaksi. Muutin blogini ulkoasua sekä sisältöä ja aion nyt pikkuhiljaa kertoa mitä meidän elämään nyt kuuluu ja miten Miina asustelee ja miksi... :)
Tosin vajaan viikon päästä olen lähdössä Thaimaahan, joten en ehkä kuitenkaan vielä ehdi herättämään blogiani henkiin, mutta viimeistään sen jälkeen.
Kuvassa pihatto ja Miinan rakas ystävä Zara

lauantai 4. tammikuuta 2014

Matkaratsastusta

Tässä "vähän" jälkikäteen kuvia Paippisten matkaratsastuskisoista 8.9.2013. Saimme hyväksytyn 32km tuloksen ja helposti... :) hevonen meni ainakin helposti, ratsastaja hieman huonommassa hapessa... :D syykin siihen oli, olin jo aika varma siitä missä mennään, mutta vetkuttelin raskaustestin tekemistä viikolla, koska halusin ratsastaa matkakisoissa ihan rauhassa!! :D Nyt tammikuussa raskaus on yli puolessa välissä, hinku Miinan selkään ihan järkyttävä, mutta vielä ainakin puoli vuotta täytyy malttaa...

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Estekisat

Kävi siis niin että ilmottauduin vahingossa tallin välisiin estekisoihin, ihan siis vaan harjoituskisat. Mutta silti. Olen hypännyt joskus 100 vuotta sitten enkä silloinkaan kovin tavoitteellisesti tai kunnolla. Miinalla olen hypännyt yksittäisiä kavaletteja.. Miinahan on hypännyt entisen vuokraajan kanssa jonkun verran, mutta Miina tyyli on aika erikoinen,hyppää sillee pystyssä suoraan ylöspäin... :D
No minut lähinnä yllytettiin kisoihin mukaan yhden hyppyhetken jälkeen... Kaduin kyllä jo moneen kertaan että miksi pitikään ilmottautua!?!
Oli 3 viikkoa aikaa harjoitella ja ajattelin että kyllä se riittää.... no luokkahan oli 40-60 cm, harjoittelemaan ehdin muutaman kerran kavaleteilla ja 40 cm esteillä, kertaakaan en hypännyt 60 cm:n estettä ennen kisoja!


Kisat tuli ja jännitti aika paljon, tavoite oli niinkin suuri kuin pysyä selässä koko rata!! Miinalla oli vielä kova kiima, joka aiheutti taas omia ongelmia... :D
Miina oli hauska kun juuri ennen estettä se kyttäsi esteen koristeita, yhdessä oli esim. aalto, niin se katto sitä kauhuissaan, mutta ei puhettakaan etteikö olisi yli mennyt!
Lähdettiin hyvin matkaan, tuli sarja (en ole koskaan hypännyt myöskään muuta kun kavalettia sarjana (kerran)... :D ) siinä en ehtinyt suoristamaan Miinaa kakkosesteelle, niin jouduttiin stoppaamaan, mistä tuli 4 virhepistettä... Miina ei kieltänyt, oli aivan täysin mun moka..
Mutta rata meni aivan loistavasti, kun katson suoristusta videolta, se näyttää hyvältä! Ja muut tallilaiset sanoi että meidän meno näytti hallitulta ja rennolta, minäkin olin näyttänyt tyyneltä vaikka porukka tiesi miten jännitin! Mutta se onkin mun salainen taito, näyttää tyyneltä vaikka sisällä kuhisee! :D

Tavoite suoritettu, kokemusta rikkaampi ja estekärpänen kyllä puraisi! Mulla on niiiiiin mahtava hevonen! Miina hoitaa homman!
Joskus sitä on vaan hullu ja hyppää aika reilusti omalle epämukavuusalueelleen ja nyt se ainakin kannatti! :D Kuvista myös huomasin että meidän hyppytyyli on parantunut, epäilen että johtui myös siitä että ajatukset olivat koko ajan eteenpäin... :)


ps. estesatula ois kiva... :D
pps. ja matkaratsastussatula :D :D
ppps. rungotonkin kelpais...

perjantai 16. elokuuta 2013

Kuvapläjäys

Tässä vähän kuvia kesältä...

Tässä hieno tyylinäyte... ollaan osallistuttu tallin estekisoihin 40-60cm luokka... mitähän siitä ja tulee!!!

Tässä vähän pyöröaitaus koulutusta


Tässä ratsastusta naruriimulla




enpä olisi uskonut Miinan ollessa 4-vuotias että laukkaisin noilla varusteilla... :D


Ihan paras hevonen:



Miinan nautiskelua:


Emman ja Miinan touhuja:
(Emma 5-vuotta)


Oltiin kesälomareissussa Iitissä Olgan kotona ja tässä muutama Miinan lomatuttavuus (tarhasi yhdessä... :D )


Että tämmösiä kesäpuuhia, kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa....

torstai 13. kesäkuuta 2013

Hevosen elämää

Ihanaa kun hevosen omistaminen on taas pitkästä aikaa stressitöntä ja mukavaa! Pihattoelämä on sujunut Miinalla hienosti, nyt on laitumella nautiskelemassa elämästään.


Olen tehnyt aika paljon töitä kentällä, koulua tai westerniä ja välillä jotain muuta puuhailua. Trailiin olen saanut muitakin ihmisiä innostumaan, niin ei tarvitse vain itselleen rataa väsätä.. Miina on ollut elämänsä kovimmassa kiimassa ja oli aivan mahdoton! Koskaan ennen ei kiima ole vaikuttanut juuri mitenkään, mutta nyt löysi poikaystävän Gastista jonka kanssa yllä pihatossa pötköttelee, niin kiima oli voimakas ja loputon! Ja Gast parka sekosi täysin ja tuntuu löytäneen sisäisen orin (tai kiveksensä) ... Tuo kiima aiheutti ei niin mukavia-ratsastuksia niin mulle kuin Marjaanallekin, mutta nyt hevonen on taas ihana oma itsensä ja tässä näettekin miten leppoisa tamma Miinasta onkaan tullut...


Emma on aivan luonnonlahjakkuus tuolla selässä, ilman satulaa ei pienintäkään ongelmaa, itse en pysty ratsastamaan ollenkaan Miinalla ilman satulaa... On kyllä päiviä jolloin Emmalla ei ole mitään asiaa edes harjaamaan Miinaa, mutta useimmiten meno on noin leppoisaa!

Tässä toinen leppoisa tyyppi, eli shetlanninponi Gnista´s Gosse, jonka emää Gnistaa "Kipinä" hoidin ollessani jotain 13v! Aika hassu sattuma että törmäsin poniin tuolla! Alemmassa kuvassa ponin omistaja Siri.


Testasin Gossen kanssa miten hevonen laitetaan makaamaan, kun en ole sitä ennen tehnyt ja Gosse menee mielellään, tosin sitä ei meinaa saada ylös enää ollenkaan!

Kesäksi suunnittelin Miinan kanssa pientä kesäreissua Kymenlaaksoon, jos joku kavereistani majoittaa Miinan (vapaaehtoisia löytyy kyllä... ) siellä samalla voi sitten käydä western-kisoissa yrittämässä trailista hyväksyttyä tulosta. Muutenkin voidaan käydä erilaisissa maastoissa ratsastamassa eri kamujen kanssa... =)

Tässä nyt tämmöinen pikapäivitys ja pieni kuvapläjäys ei niin huippulatuisia kuvia...

perjantai 3. toukokuuta 2013

Pihattoelämää

Nyt on Miinalla kuukausi pihattoelämää takana ja olen ihan super tyytyväinen tuohon talliin! Ei ole kyllä mitään negatiivista tullut vastaan. Ainoa on tuo loimitus, kun yöt menee edelleen pakkaselle ja päivällä 15 astetta, niin stressaa että onko se nyt syytä loimittaa vai ei. Keskiviikkona jätin loimen pois ja seuraava yö oli ollut tosi kylmä ja torstai tosi kylmä ja tuulinen. Miinalla ei siis ole talvikarvasta enää tietoakaan ja on niin hoikassa kunnossa ettei edes läski lämmitä, mielelläni en todellakaan loimita. Tänään taas aiheesta pähkäilin, laitoin sille loimen, mutta ennen lähtöä kävin nappaamassa sen pois! Kyllä siellä pihatossa varmasti on tarpeeksi lämmin, hevosia kuitenkin iso kasa lämmittämässä!


Saatiin vihdoin bootsitkin ja pikkuhiljaa totuteltiin niiden käyttöä, ensin vartti kerrallaan ja nyt ollaan jo menty pari kertaa tunnin lenkki, eikä bootseista ole koitunut ongelmia. Kaikki askellajit toimii oikein hyvin, ei juuri huomaa eroa aiempaan. Olen myös ottanut tavaksi ottaa raspilla kaviot, tai ainakin tarkistaa kavion reunat ennen bootsien pukemista, koska vielä on naulanreikiä kavioissa, niin ne vähän lohkeilee. Hyvänä on saanut pidettyä kun niitä niin huoltaa.


Olen löytänyt aivan ihania maastojakin, joten kaikki on ihan niinkuin pitääkin! Kesälle olen suunnitellut kahdet tai kolmet matkaratsastuskisat (15 km ja 30 km), lännenratsastuksessa voisi käydä trailia taas kokeilemassa ja sitten on arabihevosnäyttely. Toivottavasti tänä kesänä suunnitelmat toteutuu paremmin kuin viime kesänä! Emmakin on alkanut harjoittelemaan Miinan kanssa keventämistä ja siirtymisiä, onnistuu tosi hyvin etenkin saamaan Miinan raviin ja hidastamaan käyntiin, pysähtyminenkin sujuu aika hyvin. Miina on niin ihana kun se antaa Emman hytkyä ja sietää sitä kaikkea tosi hyvin, sitten kun joku "oikea ratsastaja" menee kyytiin, niin siltä vaaditaan niin paljon enemmän! :)

Niin ja siitä tulikin mieleen että sain uuden vuokraajankin, löytyi vähän mutkan kautta, mutta onneksi löytyi! Eli Marjaana aloitti nyt, olemme käyneet alkuun mahdollisimman paljon yhdessä ja hyvin on löytynyt yhteinen sävel! Tosi kiva ja helpottaa mun elämää suuresti!!

Tässä vielä kuvia tallilta:


Vesiautomaatti joka ei jäädy talvellakaan:


Miina on kyllä niin rauhallinen ja leppoisa tuolla asustaessaan, joten pihattoelämä sopii mainiosti! Maastossa jopa tuntui toissapäivänä hieman laiskalta ja päätin ottaa alkuun laukkoja, että saisi hevosta vähän hereille. Yllytin sitä sopivalla suoralla niin kovaan laukkaan että kuumeni mukavasti ja sain taas normaaleja sivuloikkia ja hömpötystä... hmmmmm.... miksi ei vain voinut nauttia leppoisasta hevosesta...?? :D Tänään hypättiin 4 kertaa metsässä puunrungon yli ja maastossa se hyppy on aina ihan älytön, suoraan ylös ja venymällä yli... yhdessäkään hypyssä en pysynyt kunnolla mukana, mutta hauskaa oli, molemmilla! Ihanaa kun kesä alkaa pikkuhiljaa ja saa nauttia ihanasta hevosesta!

Tässä vielä videonpätkät Miinan ruokailusta automaatilla, eli automaatti tunnistaa pannasta kuka hevonen on kyseessä ja antaa ohjelmoidun määrän ruokaa, ruoka on jaettu moneen annokseen vuorokaudessa, eli saa monta kertaa. Kun ruokaa on tulossa, portti menee kiinni, mutta jos ei ole, niin portti jää auki. Tarkoitus olisi mennä etukautta ulos, mutta Miina ei siihen suostu, siinä on aika jäykkä portti mikä hevosen pitäisi työntää auki mutta Miina on niin herkkä paineelle että arvasin ettei siihen tule suostumaan! Mutta käy se takaperinkin, paitsi jonain päivänä Santto, joka tuossakin ottaa aurinkoa edustalla, oli päättänyt jäädä ottamaan aurinkoa sisäänkäynnin eteen Miinan ollessa syömässä, jolloin Miina jäi jumiin!! :D mutta se kuulemma viettää siellä aikaansa muutenkin niin paljon, että haitanneeko tuo! Käy meinaan aika usein kokeilemassa että saiskos sapuskaa!

EI NYT VIDEOT JOSTAIN SYYSTÄ NÄY, pitää kokeilla myöhemmin uudestaan!