Minähän saan siis B-kortillani ja farmari volvollani vetää koppia, joka hevosineen on kevyempi kuin auton massa, eli tuon 1,5 hevosen kopin kokonaismassa on 1200kg..vaikkei kevyt Miina kyydissä siitä edes tule niin paljon.
Lähdettiin siis aamusta western-opettajamme Marin luokse Mäntsälän Kaukalammelle. Miina on semmonen koppiin lastattava, että siitä ei aina varmuudella voi sanoa miten se menee kyytiin. Vanhemmiten se on muuttunut helpommaksi, mutta muutamat viime kerrat on ollut vähän haastavampia. Nyt Miina käveli suoraan koppiin.
Sillä tavalla Miinan saa koppiin, että puen sille naruriimut (päässä myös nahkariimut,joista laitetaan kopissa kiinni), toinen on liinan kanssa vasemmassa reunassa jo valmiina. Kävelen koppiin ja Miina joko tulee perässä, tai jos ei tule, niin vedän köydestä niin, että tulee pieni paine riimuista niskaan, yleensä siinä vaiheessa Miina huokaisee ja kävelee kyytiin. Tässä kohtaa homma menee pieleen, jos Miinan takana aletaan hätistää sitä tms. Sanonkin yleensä muille ettei tee mitään, ennen kuin minä sanon mitä tehdä.. =)
Saavuttiin siis hyvin aikataulussa Marille. Hanna ratsasti Marin paint-risteytyksellä Hiivatilla. Ehdin hyvin verkkaamaan Miinaa ennen tunnin alkua ja Miina olikin tosi rento ja ihana, kuljetuksesta, vieraasta paikasta ja vieraista hevosista ympärillä huolimatta.
Mari oli tehnyt meille trail-radan, koska se oli tämän käynnin aiheena. Hannan blogissa on tarkemmin radasta, niin en siitä sen kummemmin tähän paneudu.
Olen Miinan kanssa harjoitellut kaikenlaisia portin avaamisia ihan siitä asti, kun olen sillä aloittanut ratsastamaan. Ja naruporttia ollaan harjoiteltu kotonakin ja se sujuu kuin tanssi. Joten ajattelin että portit on ainakin meille helppoja. No, nämä sitten osottautuikin meille vaikeimmiksi! Etenkin kiinteä portti... Siihen Miina sitten törmäsi takapuolellaan kun hössötti, niin sehän meni ihan läskiksi koko homma... Ja itsessäni oli myös vikaa, koska en miettinyt tarpeeksi miten etenen portilla...Miinan kanssa kun pitää tehdä nopeita ratkaisuja, tilanteessa ei voi alkaa miettimään mitä tehdä seuraavaksi. Mutta Marin avustuksella selvittiin portista lopulta ja Miinallekin jäi siitä varmaan ihan hyvä mieli. Miina kun ei kuitenkaan pelkää ja hermostu suunnattomasti vaikka vähän portti muksahtelee pyllylle tms.
Päästiin kokeilemaan kunnon siltaa, joka selvitettiin ongelmitta. Miina on vaan niin mahtava, se ei hötkyile pahemmin uusissa tilanteissa.
Vaikka Miinalla oli edellispäivä vapaata, se ei näkynyt missään. Tämä taas kerran todistaa sen miten tuulella käyvä tuo hevoseni on, jos on pöhkö-päivä, se vaan on , siihen ei tarvita mittän syitä!
Mentiin siis kaikki tehtävät yksitellen, vuorotellen läpi. Ja lopuksi mentiin ratana, joka sekin löytyy tuolta Hannalta. Vaihdettiin kiinteä portti naruporttiin, mutta sekin meni myttyyn ja jouduin hylkäämään narun (tosin sen verran tiukkaan siinä roikuin, että hauis on nyt hellänä.. :D ) mutta kun siitä portista menee läpi, se ei hylkää suoritusta, tulee vaan virhepisteitä. Ja jos oltaisiin oltu kisoissa, koko suoritus olisi hyväksytty, tosin virhepisteitä aika lailla... :D
Mutta sain kuitenkin itsevarmuutta osallistua trail-luokkaan kisoissa! Ainoa mikä jännittää, on vasen laukka, joka on joskus vaikea saada nousemaan...mutta jos meidät sen takia hylätään, niin mitä sitten?? turha sitä on stressata...ei se nyt niin vakavaa ole!
Ratsastettiin jotain pari tuntia. Hanna oli saanut tehdä Hiivatin kanssa vähän eri tavalla hommia kun Miinalla.. (tämä näkyin ehkä siinä että Hanna sammui kotimatkalla autoon... :D)
Sitten ratsastuksen jälkeen tuli Anssi, joka kengitti Miinan. Eli Anssihan on kengittänyt Miinaa siitä asti kun Miina tänne pääkaupunkiseudulle tuli ja Anssin kautta Marikin meille tutuksi tuli... Tässä siis yhditettiin kaksi kärpästä, kun mentiin heille. Jatkossakin varmaan ajellaan sinne päin samoissa merkeissä.
Miinahan on hyvn vaikea kengittää, jos kengittäjä sattuu Miinan mielestä olemaan väärä. Olen niin onnellinen Anssista, joka ymmärtää pienen arabi-neidin ajatusmaailmaa, eikä Anssilla ole mitään ongelmia. Kun oli uusi ympäristö Miinalle, sidoin sen yhdeltä puolelta kiinni ja pidin narussa toiselta puolelta.
Ja tähän voisinkin mainita siitä, kun tuo naruriimusta sitominen tuntuu jakavan ihmisiä kahteen ryhmään. Eli toiset sanoo että ei saa sitoa. Ja perusteluna se, ettei naruriimu hajoa, niin siinä hajoaa kaikki muu, tai hevosen niska.
No itse olen Miinan pienestä pitäen opettanut naruriimuilla, joten Miina ymmärtää täydellisesti, että sen tuomalle paineelle kannattaa myödätä. Ja kun Miina on sen ymmärtänyt, olen sen sitonut kiinni sellaiseen paikkaan, joka ei hajoa, narulla joka ei hajoa. Ja naru siis vetosolmulla, että sen saa tarvittaessa heti irti.
Miina ei koskaa ole edes kunnolla yrittänyt repiä niillä itseään irti, toisin kun tavallisilla riimuilla....
Ja nykyään on siis turvallista sitoa Miina niillä, koska se ei edes harkitse sitä repimistä. Mutta edelleen naru on vetosolmussa (tai paniikkilukko) että saa sen irti tarvittaessa.
Tosiaan en suosittele itsekään että sidotaan hevonen niillä, jos ei ole ensin opettanut hevosta (ja itseään) siihen miten ne toimii.
Ilmeisesti olin ajanut sen verran hyvin, että miina käveli taas koppiin, oikein innolla. Tässä kohtaa täytt mainita, että Mari käänsi mulle kopin, kun miedän aikataulu alkoi mennä tiukalle...olisin sen varmaan joskus saanut käännettyä itsekin, mutta halusin sen illan aikana vielä kotiin. Jouduttiin sitten kotimatkalla koukkaamaan Vuosaareen ja haettiin Emma tarhasta. Emma hieman hämmästyi kun Miina tui hakemaan tarhasta... :D
Kokonaisuudessaan oli siis aivan loistava päivä ja oon niiiiiin ylpeä ihanasta hevosestani! Joka sopeutuu mihin vaan... :)
Ja tässä tuli kokeiltua sekin, että Miina jaksaa kuljetuksen jälkeen oikein hyvin kunnon ratsastusta!
Niin ja kuvat tässä on Hanna Pietiläisen ottamia, eikä niitä saa käyttää virtuaalitalleilla eikä missään. Eikä muitakaan blogini kuvia.
Jostain syystä Hannan blogi ei linkittynyt, mutta löytyy siis täältä http://lannennopein.blogspot.com/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti