Loma on siis ohi ja paluu arkeen koitti. Teneriffalla oli lämmintä ja ihanaa, Emma tosin oli kipeänä puolet lomasta, eli ei kovin huippu loma, mutta ihan jees.. :)
Kotona odotti yskivä Bibi, oli sinä aamuna aloittanut yskimisen onneksi vasta. Siinä sitten yö meni yskivän ja itkevän koiran kanssa. Oli myös ihan kuumeinen ja kennelyskäähän se sitten oli. En ymmärrä mistä se sen on bongannut, koska ei pahemmin olla oltu toisten koirien kanssa, eikä meidän loman aikana ainakaan ollut. Ja Bibi on kuitenkin rokotettu, mutta kuulemma silti vaan voi tulla. No tottahan toki se meille iskee... kunhan nyt nuo toiset pysyisi terveinä. Jälkitautina voi kuulemma tulla keuhkokuume, joten otetaan hyvin rauhassa. Niin ja korvatulehduskin vielä raukalla, ei onneksi paha.
Tänään oli mulla ja Miinan vuokraajalla Hannalla western-tunti. Miinalta oli mun loman aikana mennyt länkkäri suitset rikki, samoin Miinan kieli oli mennyt rikki, joten sillä on nyt menty enimmäkseen sidepullilla. Ja tänään mentiin myös niillä. Molemmat mentiin 45 minuuttia ja opettajana on siis Valkosen Mari, joka on mulle ja Miinalle pitänyt tunteja aiemminkin. Tunti meni molemmilla hyvin ja sidepull toimii loistavasti Miinalla, en edes muistanut että sillä ei ole kuolaimia. Laukatkin meni hienosti, jopa vasen! Tunnista jäi hyvä mieli ja sai taas intoa jatkaa eteenpäin. Ihanaa myös että kenttä on sulanut ja voi taas mennä ihan kunnolla.
Miinakaan ei mitenkään erikoisesti väsynyt vaikka mentii molemmat peräkkäin. Miina on siitä niin huippu, et jos tehdään alkutunnista joku uusi juttu, mistä sillä ei ole hajuakaan ja se saattaa hieman hermostua ja tarjota kaikkea mitä osaa, mutta sitten kun se hiffaa mistä on kyse, niin lopputunnista tai seuraavalla kerralla se menee jo tosi hienosti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti